yritysrahoitusopas

Yritysrahoitus on keskeinen osa Suomen talouden kehittämistä, sillä se keskittyy erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tukemiseen. Se on tärkeä asia varsinkin silloin, jos on perustamassa yritystä ja pyrkii kasvattamaan sen toimintaa. Monilla varsinkaan aloittavilla yrittäjillä ei ole sellaisia pääomia, jotka riittävät esimerkiksi tarvittavien hankintojen tekemiseen tai työvoiman palkkaamiseen.

Rahoitusta on saatavilla monista eri lähteistä mukaan lukien Avek ja Business Finland sekä Euroopan unionin tarjoamat rahoitusmahdollisuudet. ELY-keskukset ovat avainasemassa ja tarjoavat monipuolista asiantuntijaneuvontaa yrityksille.

Yrityksen perustaminen vaatii monenlaisia toimia ja rahoituksen hankkiminen on näistä yksi tärkeimpiä. Kun talous puoli on kunnossa, yrityksen toimintaa on huomattavasti helpompi kehittää eteenpäin.

Juuri tämän takia yritysrahoituksen kenttä on Suomessa monipuolinen ja tarjoaa yrityksille useita eri mahdollisuuksia saada tukea toimintansa kehittämiseen ja kasvuun. Koko toiminnan idea on siinä, että pk-yritykset saataisiin kunnon kasvuun, mitä kautta Suomeen tulisi enemmän suuria yrityksiä ja sitä kautta enemmän työpaikkoja.

On tärkeää ymmärtää, että yrittäjien kannattaa tutustua eri rahoitusmahdollisuuksiin huolellisesti ja pyytää apua hakemusten tekemiseen eri asiantuntijoilta. Näin niistä voi saada parhaan mahdollisen hyödyn irti.

Tässä artikkelissa käymme läpi tarkemmin sitä, mistä kaikkialta aloitteleva yrittäjä tai pk-yritys voi saada rahoitusta toimintansa kehittämiseen. Suosittelemme tutustumaan artikkeliin huolellisesti ja ottamaan selvää kaikista eri mahdollisuuksista, joita yritysrahoitukseen liittyy.

Asiantuntijat palvelevat yrittäjiä – apua paljon saatavilla

Yritysrahoitus Suomessa keskittyy pääasiassa pienten ja keskisuurten yritysten kehittämisen. Lisäksi tukea voi saada investointeihin, kasvuun ja kansainvälistymiseen. Rahoitusta myönnetään eri lähteistä, joihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset suomalaiset instituutiot, kuten Avek ja Business Finland sekä Euroopan unionin rahoitus.

Koska rahoitukseen on olemassa erilaisia lähteitä, ELY-keskusten kautta voi saada rahoitukseen liittyvää neuvontaa asiantuntijoiden toimesta. He voivat auttaa pk-yrityksiä löytämään itselleen parhaiten sopivan rahoituslähteen.

Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia ovat esimerkiksi yrityksen kehittämisavustukset sekä maaseudulle tarkoitetut tuet.

Rahoituksen painopisteet vaihtelevat aina ELY-keskusten mukaan. Tämän takia tarkempien tietojen suhteen on syytä ottaa yhteyttä paikallisen keskuksen asiantuntijaan, joka auttaa sinua mielellään.

Yrityksen kehittämisavustus – mitä sillä tarkoitetaan?

Yritysten kehittämispalvelut tarjoavat yrittäjille asiantuntijoiden apua silloin, kun he haluavat kehittää yrityksen toimintaa. Tarjolla on myös erilaisia koulutusohjelmia, joiden avulla voidaan yrittäjälle kehittää selkeä kehittämissuunnitelma kasvua varten.

Yrityksen kehittämisavustus on tarkoitettu sitä varten, että se tukee yrityksen liiketoiminnan uudistumista ja kasvua. Se on kohdennettu erityisesti pk-yrityksille, joten esimerkiksi suuret yritykset on rajattu tämän avustuksen ulkopuolelle.

Yrityksen tulee täyttää nämä määritelmät, mikäli se haluaa hakea yrityksen kehittämisavustusta:

  • Työntekijöitä alle 250 henkilöä
  • Liikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa
  • Tase on enintään 43 miljoonaa euroa
  • Yrityksen omistamispohja ei kuulu yli 25 prosenttisesti suurelle yritykselle

Kehittämisavustuksen tavoitteena on sekä nykyisen liiketoiminnan parantaminen että uuden liiketoiminnan luominen. Yritys voi hakea avustusta esimerkiksi viennin lisäämiseen sekä kansainvälistymiseen, mikäli tarkoituksena on laajentaa toimintaa ulkomaille.

Jotta kehittämisavustusta voi saada, yrityksen on esitettävä hankesuunnitelma, jossa kuvataan yritykseen kehittämiseen liittyviä asioita. Avustus voi kattaa kehittämishankkeen kustannuksista enintään 50 prosenttia.

Yrityksen kehittämisavustuksen hakeminen tapahtuu pääosin sähköisesti EURA 2021:n ja aluehallinnon järjestelmän kautta. Hakijoiden on suositeltavaa kääntyä ELY-keskusten puoleen ennen hakemuksen jättämistä, sillä siellä on tarjolla paljon asianmukaista apua hakemuksen täyttämiseen.

Yrittäjien on myös syytä tietää se, että tietyt alueet ja toimialat voivat saada valtiolta erityistä tukea. Näihin kuuluvat esimerkiksi turvealan yritykset, jotka ovat kärsineet turpeeseen liittyvistä lakimuutoksista. Tarkemmat tiedot on saatavilla alueiden omista ELY-keskuksista.

yritysrahoitus liiketoimintasuunnitelma

Yritysrahoitus – tukea yrityksille Brexitin vuoksi

Brexitin aiheuttamat ongelmat yritysten toimintaan on myös otettu huomioon suomalaisten viranomaisten toimesta. Kyseessä on Euroopan unionilta tullut apupaketti, jolla pyritään vähentämään Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin EU:sta eron haittavaikutuksia yrityksissä vuosien 2020-2023 välillä.

Avustus on harkinnanvaraista, ja sitä voi hakea paikallisilta ELY-keskuksilta. Niitä myönnetään ensisijaisesti pk-yrityksille ja avustuksen määrä riippuu yrityksen koosta ja sijainnista. Suuremmat yritykset voivat saada myös avustusta tietyin ehdoin.

Rahoitusta voi saada siinä tapauksessa, mikäli Brexit on aiheuttanut haittaa yrityksen toimintaan merkittävästi esimerkiksi liikevaihdon laskun tai irtisanomisten muodossa. Rahoitettavien hankkeiden on oltava linjassa ympäristötavoitteiden kanssa.

Ennen avustuksen hakemista on suositeltavaa ottaa yhteyttä paikalliseen ELY-keskukseen lisätietojen saamista varten. Hakemuksen voi tehdä sähköisesti, mikä helpottaa ja nopeuttaa avustuksen hakemista.

Yritysten kehittämisavustuksen kansainvälistymiseen Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa sijaitsee paljon sellaisia yrityksiä, joiden tavoitteena on päästä valloittamaan kansainvälisiä markkinoita. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on paljon yrityksiä, jotka valmistavat erilaisia digitaalisia tuotteita ja palveluita. Koska niiden kohderyhmä on usein globaalit markkinat, on tietysti ymmärrettävää, että tällaista toimintaa pyritään myös tukemaan hallituksen toimesta.

Tämän takia Etelä-Suomen ELY-keskus tarjoaa rahoitusta sellaisille yrityksille, jotka suunnittelevat kansainvälistymistä Kasvun kiihdyttämisohjelman kautta. Tämä rahoitus on suunnattu ensisijaisesti Etelä-Suomen rahoitusalueella toimiville mikro- ja pienyrityksille.

Tällaiseksi yritykseksi katsotaan sellainen firma, joka työllistää alle 50 henkilöä. Toisin sanoen tämän tuki on suunnattu pk-yrityksille.

Rahoituksen tavoitteena on aktivoida yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Koska markkinat ovat niin suuret maailmalla, hallitus haluaa luoda puitteita yrityksille pärjäämään paremmin äärimmäisen kilpailuilla kansainvälisillä markkinoilla.

Kasvun kiihdyttämisohjelman painopiste on erityisesti siinä, että tuen avulla pyritään parantamaan yritysten valmiuksia digitaalisen teknologian hyödyntämiseen. Rahoitusta voi saada hankkeisiin, joissa pyritään omaksumaan digitaalista teknologiaa kehittämään yrityksen toimintaa kansainvälisesti.

Hankkeen kustannuksista voidaan hyvittää ohjelman puitteissa 50 prosenttia. Investoinnit sen sijaan eivät kuulu tämän tukiohjelman piiriin. Hankkeen kustannukset voivat olla enintään 100 000 euroa, jolloin avustuksen enimmäismääräksi tulee 50 000 euroa.

Esimerkkejä erilaisista kehittämistoimenpiteistä, jotka kuuluvat tuen piiriin, ovat seuraavat:

  • Kansainvälistymiseen keskittyvän osaajan palkkaaminen enintään 12 kuukaudeksi
  • Tuotteen tai palvelun pilotointi ja testaus
  • Brändin ja strategian laatiminen kansainvälisille markkinoille
  • Markkina-analyysin tekeminen
  • Tapahtumiin ja kansainvälistymiseen liittyvät ulkomaan matkakulut
  • Pienimuotoisen prototyypin valmistaminen, joka on suunnattu kansainvälisille markkinoille

Kasvun kiihdyttämisohjelmaan voi hakea sähköisesti Aluehallinnon verkkosivujen kautta. Ennen hakemista yritysten kannattaa olla yhteydessä Team Finlandin asiantuntijoihin tai paikalliseen ELY-keskukseen, joiden kautta on mahdollista saada lisätietoa hankkeeseen liittyen.

Millaisia yritystukia on saatavilla maaseudulle?

Maaseudun yritystuet tarjoavat kehitysmahdollisuuksia maaseutualueiden yrityksille. Tuen saaminen ei välttämättä riipu siitä, harjoittaako yritys maataloutta, vaan myös muut alat kuuluvat tuen piiriin. Näillä tuilla pyritään pitämään maaseutua elinvoimaisena ja luomaan työpaikkoja myös kaupunkien ulkopuolelle.

Lisäksi tarjolla on rahoitusta toimintaympäristön kehittämiseen, TKI-hankkeisiin, kuljetuskustannusten alentamiseen harvaan asutuilla alueilla sekä yritysten koulutushankkeisiin.

Voit hakea yritystukea maaseudulle seuraavanlaisiin ehdoin:

  • Jokainen tuki myönnetään harkinnanvaraisesti
  • Voit saada tukea yritystoiminnan käynnistämiseen
  • Yritysten on mahdollista saada avustuksia investointeihin
  • Yritystukia myönnetään myös yritystoiminnan kehittämiseen

Jos haluat saada tarkempia neuvoja yritystukien hakemiseen maaseudulle, kannattaa olla yhteydessä oman ELY-keskuksen asiantuntijaan.

Toimintaympäristön kehittämisavustus – mikä se on?

Toimintaympäristön kehittämisavustus on tarkoitettu yritysten toimintaympäristön edistämiseen. Tämä avustusjärjestelmä on suunnattu erityisesti pk-yrityksille, kuten monet muutkin tällä sivulla mainitut yritystuet.

Sillä pyritään tehostamaan pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja kasvumahdollisuuksia tietyillä alueilla. Toiminnan tavoitteena on luoda parempia edellytyksiä yrittämiselle ja pitää sitä kautta tietyt alueet elinvoimaisina. Yritysten merkitys alueiden veto- ja elinvoimassa on keskeinen, sillä ilman niitä esimerkiksi työpaikkoja ei ole ihmisille riittävästi.

Kehittämisavustuksen tarkoituksena onkin edistää taloudellista kasvua ja alueellista hyvinvointia sekä tasa-arvoa. Suomessakin on laajoja alueita, joissa asutus on kovin harvaa, joten niillekin halutaan suunnata erilaisia tukia. Yrityksen perustaminen muutoin olisi liian haastavaa, joten tukitoimia tarvitaan.

Rahoituksen osalta avustus kattaa yritystoiminnan kehittämiseen liittyviä kustannuksia enintään 80 prosenttia ja investoinneissa 45 prosenttia kokonaiskustannuksista. Tämä tekee avustuksesta houkuttelevan vaihtoehdon monille yrityksille, joilla on tarjota loppuosa rahoituksesta esimerkiksi omista rahoista.

Yritysrahoitus ja kuljetustuki – miten sitä voi saada?

Kuljetustuki on Suomen hallituksen tarjoama tuki, joka on suunniteltu auttamaan erityisesti harvaan asuttujen alueiden pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Sen keskeinen tavoite on auttaa maaseutua olemaan elinvoimainen siten, että ihmiset voivat työllistyä myös kotipaikkakunnalla asuinalueesta riippumatta.

Tuki on kohdistettu vähentämään pitkien kuljetusmatkojen aiheuttamia kustannuksia. Tämä on erityisen tärkeää sellaisilla alueilla, joilla pitkät etäisyydet voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yrityksille. Esimerkiksi Pohjois-Suomen alueella välimatkat kasvavat helposti pitkiksi, jolloin yrityksille voi aiheutua kohtuuttomia kustannuksia palveluiden tuottamisesta.

Tuki kohdistetaan erityisesti niille alueille ja yrityksille, jotka kuljettavat tuotteitaan pitkiä matkoja. Se on tarkoitettu vain Suomen sisällä tapahtuvaan tavaroiden siirtämiseen tai palveluiden tuottamiseen.

Tukea voidaan myöntää sellaiselle pk-yritykselle, joka on maksanut kuljetuksista kustannuksia ulkopuoliselle kuljetusyritykselle. Toisin sanoen tukea ei voi saada silloin, jos kuljetukset on tehty yrityksen omalla kuljetuskalustolla. Samoin tietyt toimialat on suljettu sen piiristä pois, kuten terästeollisuus ja kivihiilen liittyvä toiminta.

Kuljetustukea ei myönnetä myöskään raaka-aineiden tai käytettyjen tavaroiden kuljettamiseen. Tarkemmat tiedot muista tukeen kuulumattomista tuotteista voi löytää ELY-keskuksen nettisivuilta.

Yritysrahoituksen erilaiset painopisteet ELY-keskusten toiminta-alueilla

Yrittäjien on hyvä tietää myös se, että painotukset yritysrahoituksen myöntämisessä on jaettu eri tavoin alueittain. Nämä on hyvä tarkistaa aina paikallisesta ELY-keskuksesta, jolloin saa tietää sen, onko oman yrityksen liiketoiminta juuri sen alueen painotuksessa mukana.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä painotuksena on erityisesti pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen. Lisäksi tällä alueella suositaan esimerkiksi älykkäitä palveluita eli tietotekniikkaan perustuvia ratkaisuja. Myös muotoilu on mainittu tukien painotuksessa.

Uusimaan erityistavoitteena on tukea sellaista toimintaa, jossa pyritään innovoimaan uusia ratkaisuja tai investoimaan uusiin hankkeisiin. Erikoisuutena on se, että tukea myönnetään myös avainhenkilöiden palkkaamiseen.

Team Finland -verkostoon kuuluvat organisaatiot

Yritykset voivat hyödyntää valtakunnallista Team Finland -verkostoa kasvun ja kansainvälistymisen tueksi. Kyseessä on merkittävä verkosto, jossa on mukana merkittäviä toimijoita elinkeinon ja yrittämisen alalta. Se on luotu sitä varten, että suomalaiset yritykset voisivat saada tukea heidän pyrkiessään kansainvälisille markkinoille.

Verkoston yhteistyö on jatkunut jo jonkin aikaa ja sitä pyritään jatkuvasti kehittämään paremmaksi. Team Finland perustettiin noin kymmenen vuoden sitten, minkä jälkeen se on ollut aktiivisesti mukana rakentamassa suomalaisia menestystarinoita maailmalla.

Team Finland -palvelun nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta on mahdollista saada apua erilaisiin tarpeisiin, mikäli yritys on pyrkimässä kasvattamaan liiketoimintaansa ulkomaille.

Nämä sidosryhmät ovat Team Finlandin toiminnassa mukana ja auttamassa yrittäjiä kansainvälistymään:

  • Suomen eri ministeriöt
  • Maakunnalliset ELY-keskukset
  • Business Finland
  • Finnvera
  • Muut kansainväliset verkostot

Team Finland -päivä on vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa yhteen verkostoon piiriin kuuluvia kasvuyrityksiä, jotka pyrkivät kansainvälisille markkinoille. Tapahtuman tavoitteena on edistää verkostoitumista ja vahvistaa suhteita julkisten ja yksityisen puolen toimijoiden kanssa.

yritysrahoitus hakeminen

Yritysrahoituksesta muualla verkossa

Mikäli yritysrahoitus kiinnostaa, internetistä on nykyään löydettävissä paljon tietoa siihen liittyen. Jokaisen yrittäjän kannattaa tehdä tutkimusta ja etsiä erilaisia vaihtoehtoja rahoitusta varten, mikäli on perustamassa uutta yritystä tai kasvattamasta nykyisen yrityksensä toimintaa.

ELY-keskuksen lisäksi yrittäjät voivat saada tuke esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriöstä, joka pyrkii auttamaan yrityksiä uudistumaan ja tavoittelemaan kestävää kasvua ja tuottavuutta. Heidän sivustolla on tietoa siitä, kuinka kotimainen valtion yritysrahoitus ja viennin rahoitus toimivat.

Sen alaisuudessa toimii myös Business Finland, joka pyrkii omalla toiminnallaan organisoimaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta eli TKI-rahoitusta yrityksille. Rahoitus voi olla joko lainaa tai tuotekehitystä, jota tarjotaan pienille ja keskisuurille yrityksille.

Elinkeinoelämän keskusliitto on taas organisaatio, jonka sivustolta on mahdollista löytää paljon tietoa yritysrahoitukseen liittyen. Sivusto tarjoaa tietoa yritysrahoituksesta ja samalla se pyrkii luomaan uudenlaisia tapoja auttaa yrityksiä.

Yritysrahoitus – yhteenveto

Yritysrahoituksen tärkeys Suomessa korostuu erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kehittämisessä, investoinneissa sekä kansainvälistymisessä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että niille on tarjolla monia erilaisia rahoituksen lähteitä, joita erilaiset instituutiot tarjoavat.

Niitä ovat esimerkiksi Avek ja Business Finland sekä EU:n kautta saatavat rahoitukset. ELY-keskukset tarjoavat asiantuntijaneuvontaa yritysrahoituksen hakemista varten, jolloin niiden kautta voi saada paljon apua oikean rahoituslähteen löytämiseen.

Yritysrahoituksen painotukset vaihtelevat alueittain ja eri instituutioilla saattaa olla erilaisia kohteita rahoitukselle. Esimerkiksi Team Finland -verkosto tukee suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisessä, joten sen toimintaan on syytä tutustua, jos on tähtäämässä ulkomaille.

Yrityksen kehittämisavustus on taas suunnattu kotimaisille pk-yrityksille. Sen avulla pyritään tukemaan liiketoiminnan kehittämistä ja kasvua. Avustuksen saamiseksi yrityksen on täytettävä tietyt kriteerit, joista saa tarkemmat tiedot ELYn nettisivuilta. Avustus voi kattaa jopa puolet kehittämishankkeen kustannuksista.

Maaseudun yritystuet on suunniteltu tukemaan maaseutualueiden yrityksiä riippumatta siitä, harjoittavatko ne maataloutta. Tuen tavoitteena on pitää maaseutu elinvoimaisena ja luoda työpaikkoja myös harvaan asutuille alueille.

Jokainen yrittäjä voi löytää monia yritysrahoitukseen liittyviä resursseja ja tietoa verkosta. Lisäksi apua on saatavilla useiden eri instituutioiden kautta, joten tietoa on saatavilla melkoisesti. Mikäli yrityksen perustaminen kiinnostaa ja tarvitset yritysrahoitusta, taustatyötä kannattaa tehdä ja tutkia erilaisia mahdollisuuksia.

Yritysrahoitus – usein kysytyt kysymykset

Mikä on yritysrahoitus?

Mitä ovat yrittäjän tärkeimmät rahoituslähteet?

Mistä aloittava yritys saa rahaa?

Mikä on ELY-keskus?

Millaisia tukia on saatavilla maaseudulle?

Mikä on Team Finland?